Consti Oyj:n tiedonantopolitiikka
Constin sijoittajaviestinnän tavoitteena on tarjota luotettavaa ja oikea-aikaista tietoa yhtiön osakkeen oikean arvostuksen tueksi. Consti suhtautuu myönteisesti sijoittajien, analyytikoiden ja talousmedian yhteydenottoihin. Pääomamarkkinoiden kanssa kommunikoivat ensisijaisesti yhtiön toimitusjohtaja ja talousjohtaja.
Constin virallinen raportointikieli on suomi. Kaikki listayhtiön tiedonantovelvollisuuteen liittyvä virallinen materiaali julkaistaan myös englanniksi.
Tulostiedottaminen
Consti raportoi taloudelliset tiedot ja tunnusluvut koko konsernin liiketoiminnasta yhtenä raportointisegmenttinä. Consti voi antaa arvioita tulevaisuudennäkymistään sekä liikevaihdon tai tuloksen kehittymistä koskevia vuositason arvioita tilinpäätöstiedotteessa. Tulevaisuudennäkymät tai tulosarviot voivat olla numeerisia tai sanallisia ja ne voivat koskea liikevaihdon, tuloksen, taseen tai kassavirran kehitystä. Yhtiön esittämät arviot perustuvat tiedon julkistamisajankohdan mukaiseen näkemykseen tulevasta kehityksestä ja ne annetaan pääsääntöisesti kuluvan tilikauden osalta. Julkistettua arviota voidaan tarkentaa tilikauden aikana osavuosikatsauksen yhteydessä. Consti julkistaa säännöllisesti tilinpäätöstiedotteen, tilinpäätöksen ja osavuosikatsaukset kvartaaleittain.
Tieto osavuosikatsausten, tilinpäätöstiedotteen ja tilinpäätöksen julkistusajankohdasta annetaan ennen edellisen tilikauden päättymistä ja julkistetaan pörssitiedotteella. Tilinpäätöksen julkistamisajankohdasta ilmoitetaan viikko, jolloin täydellinen tilinpäätös on valmis ja saatavilla.
Tilikauden tuloksesta ja osavuosikatsauksista järjestetään tiedotustilaisuus pääomamarkkinoiden ja talousmedian edustajille harkinnan mukaan.
Tiedottamiskynnyksen ylittyminen
Consti julkistaa asiakassopimukset, yritysjärjestelyt, tulosvaroitukset ja riita-asiat ja viranomaisten toimenpiteet seuraavin kriteerein ottaen huomioon soveltuvan lainsäädännön sekä Finanssivalvonnan ja NASDAQ Helsingin pörssin säännöt ja ohjeet:
Asiakassopimus
Merkittävät projektit ja huolto- ja palvelusopimukset julkistetaan, kun projektin käynnistämispäätös on tehty tai urakointisopimus tai huolto- ja palvelusopimus allekirjoitettu. Kaikkia urakointina toteutettavia projekteja ei julkisteta, mikäli asiakkaan kanssa niin sovitaan. Projekteista ja sopimuksista voidaan tiedottaa euromääräisen merkittävyyden lisäksi myös strategisin perustein esimerkiksi silloin, kun toimintaa laajennetaan maantieteellisesti tai kyseessä on uusi palvelu.
Yritysjärjestely ja/tai palveluiden laajennus
Consti julkaisee merkitykselliset yrityksen tai liiketoiminnan hankinnat tai myynnit. Merkittävyyskriteerinä voi olla hankkeen euromääräisen koon lisäksi toiminnan laajennus maantieteellisesti tai asiakaskuntaan, jossa Constilla ei ole ollut aiemmin merkittävää toimintaa, tai uusi merkittävä palvelu.
Mediatiedotteella voidaan julkistaa asiakassopimuksia, yritysjärjestelyitä tai muita tietoja, jotka eivät täytä pörssitiedotteen kriteerejä, mutta joilla arvioidaan olevan yleistä mielenkiintoa sijoittajien, asiakkaiden tai muiden sidosryhmien keskuudessa. Mediatiedote voidaan julkaista vain suomeksi.
Muutokset johdossa
Consti julkistaa pörssitiedotteella muutokset hallituksen ja johtoryhmän kokoonpanossa sekä tilintarkastajan vaihtuminen.
Markkinoilla olevan tiedon kommentointi
Pääsääntöisesti Consti ei kommentoi yhtiötä koskevia huhuja. Poikkeus on, jos markkinoilla liikkuu tietoisesti vahingoittamistarkoituksessa levitetty huhu. Mikäli on ilmeistä, että tulosennusteet perustuvat selkeästi väärään tietoon, nämä tiedot korjataan.
Hiljainen kausi ja suljettu ikkuna
Yhtiö noudattaa 30 päivän hiljaista kautta ennen tulosjulkistuksia. Yhtiön edustajat eivät tapaa tuona aikana pääomamarkkinoiden edustajia eikä talousmediaa eivätkä ole heihin yhteydessä muillakaan tavoin.
Consti noudattaa 30 päivän suljettua ikkunaa ennen osavuosikatsauksen ja tilinpäätöstiedotteen julkistamista, minä aikana yhtiön johtotehtävissä toimivat henkilöt eivät saa käydä yhtiön osakkeilla kauppaa. Consti soveltaa suljettua ikkunaa myös henkilöihin, jotka toimivat yhtiön tiedollisessa ytimessä. Tällaisia henkilöitä ovat esimerkiksi Constin tytäryhtiöiden johtoryhmien jäsenet sekä taloudellisen raportoinnin valmisteluun osaa ottavat henkilöt. Kaupankäyntikielto koskee myös päivää, jolloin tulos julkistetaan.
Consti noudattaa toiminnassaan Suomessa voimassa olevia lakeja ja asetuksia. Yhtiön hallinnointi perustuu osakeyhtiölain, arvopaperimarkkinalain, EU-lainsäädännön, muun lainsäädännön, yhtiöjärjestyksen, Finanssivalvonnan ja NASDAQ Helsingin pörssin yhtenäisten tiedottamissääntöjen ja sisäpiirihallinnon sääntöjen noudattamiseen. Lisäksi Consti noudattaa Arvopaperimarkkinayhdistys ry:n laatimaa Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodia.